Vuosi joutsenten matkassa

Ruskeajoutsen (Cacca Yo Zen) on roller derby -lajiin kuuluva keskikokoinen derbyliiga. Sen pelipaidat ovat turkoosit eikä sillä ole yhtenäistä alaosaa toisin kuin osalla sen lajitovereista.

Kuva: Marko Niemelä

Kuva: Marko Niemelä

Ruskeajoutsenet on leimallisesti Turun liiga, joka pesi keväällä 2012 Rieskalähteellä ja Luolavuoressa. Kesän kuluessa ja syksyn mittaan parvi siirtyi Ilpoisiin. Pesintää on vaikeuttanut puutteet lajille suotuisissa olosuhteissa. Selvitäkseen laji tarvitsisi vähintään 500 neliön harjoitussalin. Ruskeajoutsenia tavataan laajalla alueella aina Raisiossa asti, ja niiden varsinaissuomalaiseksi kannaksi arvoidaan noin 60 yksilöä. Kolmen fresh meat -kurssin ansiosta kanta on kasvanut vuonna 2012 huomattavasti. Scrimmauskypsyyttä laji testasi minimum skills -testeillä useampaan otteeseen vuoden aikana.

Oi, oppi ottakaatte joutsenista! Ruskeajoutsen on Turun ainoana derbyliigana ollut ihmisten kiinnostuksen kohteena…

Loppukesään ajoittui suurin parvea kohdannut muuttoaalto. Muuttojen myötä ruskeajoutsenet levisivät aina Kanadaan, Yhdysvaltoihin, Saksaan ja Kallioon saakka. Muuttolintuja saapui myös Turkuun ja muutamia lajitoverivierailujakin oli mahdollista bongata kaupungissa vuoden aikana.

Uhanalaisuus Turussa: Ruskeajoutsenien yleisin tapaturman syy on törmääminen seinään liian pienten salien vuoksi. Tämän vuoksi parvi ei mieluusti scrimmaa alle 500 neliömetrin kokoisessa salissa. Ruskeajoutsenten elinympäristöjä on suojeltava erityistoimin, kuten Euroopan unionin direktiivissä (79/409/ETY) todetaan, jotta varmistetaan lajin eloonjääminen ja lisääntyminen niiden levinneisyysalueella.

Valokuvat: Marko Niemelä, Minkki, Turun Murre, Kille Mördör, Juicy Butther, Sami Maanpää

This entry was posted in DRRG!. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s